Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. elokuuta 2012

Ensimmäiset viikot pohjoisessa

Opiskelu alkaa maanantaina. Uusi vuosikurssi on jo aloittanut, ja tänään annetaan ensivaikutelma KY-Hansasta kaupunkisuunnistuksessa. Das geht ab!

Kamoja on edelleen purkamatta, mutta näinä ekoina viikkoina pääsi jo kiinni arkeen.

Pieniä eroja huomaa lähinnä katukuvassa. Kas, tuo kahvila on mennyt nurin, kas, tuo remontti on tullut valmiiksi. Suomen hinnat eivät oikeastaan järkytä kuin makeishyllyllä (huhhuh, karkkivero). Vielä viimeisinä viikkoina Saksassa jaksoin ihmetellä, kun valtava lounassalaatti oli vain viisi euroa. Onneksi.

Jotain konkreettista opittua? Vaatekaappi-inventaari. Vähemmällä pärjää. En kaivannut vaihdossa juuri mitään vaatteita kotoa. UFF tai Pelastusarmeija saavat lähipäivinä jättilähetyksen.

Pelkään, että saksa unohtuu, valuu vain päästä ulos. Hilfe. (Opiskelua kannattaa jatkaa.) Vähän kaihertaa se, että elämä jatkuu Heidelbergissä: saan vielä sähköposteja erilaisista tapahtumista. Työpöydällä on myös postikortti HD:n maisemista. Helpottaa, kun tietää jo lokakuussa palaavansa sinne pieneksi hetkeksi. (KY-Hansan ekskursio Frankfurtiin pitenee omalla lomalla...) Toivottavasti näen ruskan.


Palautin yliopistolle loppuraportin. Se ei ole vaikea kirjoittaa, vaatii lähinnä istumalihaksia. Letter of Confirmation kuuluu myös palautettaviin. Näistä annettiin simppelit ohjeet kyllä.

PS. Sitä aina miettii, mitä tuli opituksi vai tuliko mitään. Monia asioita on vaikea pukea sanoiksi, ja niitä ehkä tajuaa vasta myöhemmin mutta tässä kirjoituksessa on monta hyvää pointtia, joihin sitä samaistuu.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Puolivälipaniikki


Puoliväli meni ja vihelsi mennessään. On mieletön klisee, että vaihdossa aika menee nopeasti. En nyt sanoisi niinkään. Aktiiviset päivät ovat täynnä kaikkea hauskaa ja elämykselliseen viikkoon mahtuu enemmän wow-kokemuksia kuin normaaliin kuukauteen.

Nyt puolivälin jälkeen kuitenkin tuntuu, että päivät valuvat käsistä. Toukokuu, minne menit?

Sitten voi luoda itselleen pikkukriisejä.

Miksi en ole opiskellut enemmän saksaa? Miksi en ole kierrellyt enemmän Heidelbergin katuja? Olenko nähnyt tarpeeksi kaikkia kavereita? Olenko skypettänyt Suomeen sopivasti? Lähettänyt postikortteja? Urheillut? Maistanut kaikkia lähikaupan jogurttilaatuja? Onko tili tyhjä? Miksi kaikki viikonloput ovat jo täynnä? Ehtisikö jotain enemmän?

Vaikka jostain on oikeasti syyllinen olo, niin toisaalta nyt on se kulta-aika: alkusählinki ohi. Tutut kaverit, joiden kanssa voi olla oma itsensä (tai no, "oma itsensä" saksaksi). Ei vielä tenttejä. Lämpimät päivät ja jokiranta. Vierailijat Suomesta. Lähenevät futiksen EM:t. Kahvia vakipaikasta ruotsin luentojen välissä. Tuoreet mansikat. Kalliot.

Joo, paniikin aika tosiaan.

Syyllisyys iskee, kun miettii kaikkia mahdollisia Heidelbergin kulkemattomia polkuja.

Jokiranta Neckarwiese.


Ehkä aika kuluu hitaammin, jos vain hengittää ja katselee maisemia?

perjantai 4. toukokuuta 2012

Schwedisch - kotoisan vierasta

Härregud, Heidelbergissä voi lukea myös vähän ruotsia! Päätin ottaa pari kurssia, jatkokurssin "Aufbaukurs 2" ja keskustelukurssin "Svenska salongen".

En varmasti ole ainoa, jolla on vaikeuksia olla sekoittamatta ruotsia ja saksaa. TuKKK:n SA17/RU16-kurssilla opin kuitenkin karvaasti, että ainoa keino vaihtaa sujuvasti kahden kielen välillä on jatkuva harjoittelu ja molempien kielten aktiivinen käyttö. Mikäs siis parempaa kuin opiskella ruotsia saksankielisessä ympäristössä saksalaisten opiskelijoiden kanssa ruotsalaisen opettajan johdolla.

Jatkokurssin puheenaiheena on ollut lähinnä Systembolaget ja Pohjolan alkoholikulttuuri. Keskustelukurssi lähti käyntiin kohtuullisen haastavalla teemalla: Breivikin oikeudenkäynnillä, sensuurilla ja demokratian pelastamisella. Viime viikolla oltiin vähän turvallisemmilla vesillä ja pohdittiin lagom-sanan merkitystä niin kielessä kuin kulttuurissakin.

Tunneilla on todella kotoisa olo ja sitä on jotenkin mukavuusalueellaan, kun sanasto on laajempi kuin saksassa. Toisaalta olen vähän eksyksissä, koska kaikki opiskelevat riikinruotsia. En tule aina ihan ymmärretyksi suomenruotsilla. Ja se vaihtaminen. Se on tahmean hidasta ja kömpelöä. Mutta kyllä se siitä.

Tunneilla on katsottu Vaahteramäen Eemeliä ja laulettu snapsilauluja. Heinäkuun lopussa on sitten loppujuhla knytkalas ja leivotaan kanelipullia. Eihän tätä nyt voi olla rakastamatta.



PS. Kuningatar Silvia on kotoisin Heidelbergistä. Hyvää maaperää.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Nimiturismia ja kökköhuumoria

Kävin eräänä lauantaina Neustadtsissa, joka on herttainen viinikaupunki Heidelbergin lähellä, ja ajoin pari pysäkkiä pidemmälle kuvatakseni tämän kyltin.



Saksassa on itse asiassa aika monta Frankensteinia, eikä se nyt kovin kummoista ole, mutta jotenkin ajatus on hauska.

En lähde tekemään reissuja järjettömän kauas vain nimiturismin takia, mutta jos olisin vaihdossa hassujen nimien huudeilla, kävisin kuvaamassa pari kylttiä. Paska-alkuisia paikkoja on Suomessa vaikka kuinka, mutta itäisessäkin Saksassakin pääsee Keilan kautta Paskaan. Heh heh hee. Riesa löytyy Leipzigin ja Dresdenin puolivälistä.



torstai 19. huhtikuuta 2012

Perussanojen äärellä

Älä ikinä aliarvioi tavallista arkikieltä. On ihan ok kerrata lukiosaksan 2. kurssin kirjoista sanastoa ennen vaihtoon lähtöä. Esim. yhdessä kokkaaminen on huomattavasti vähemmän kömpelöä, kun osaa edes alkeellista ruokasanastoa.

Kauppakorkeakoulussa opiskellaan pitkälti taloussanastoa ja tuotetaan liike-elämän kirjeitä. Se on hienoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ensimmäisinä päivinä uusien tuttavuuksien kanssa sitä ei tule yleensä puhutuksi liikevaihdoista ja tarjouspyynnöistä. Ja vaikka tulisikin, perussanastoa ei pääse pakoon (kuten ei kielioppiakaan loppujen lopuksi).

Olen oppinut täällä ollessa näinkin eksoottisia sanoja

haarukka, lusikka, veitsi - die Gabel, der Löffel, das Messer
paita - das Hemd
valkosipuli - der Knoblauch
homo - schwul
moi moi, pärjäile - mach's gut
hame - der Rock
olla innoissaan jostakin - von etwas begeistert sein
jauho - das Mehl
sytkäri - das Feuerzeug
nenäliina - das Taschentuch
roskat - der Müll

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pois pumpulista

Neljän viikkoa kestänyt, opiskeluihin valmistava kielikurssi on nyt ohi. Viitenä päivänä viikossa poljin jokirantaa pitkin Max-Weber-Hausille, jossa 12 hengen ryhmämme opiskeli aamupäivän ajan. Mitä jäi käteen?

Mahtavaa, olen oppinut vaikka mitä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Übung macht den Meister. Vähän kaikkea tätä. Ehkä tärkein asia on ollut tajuta, miten paljon sitä vielä riittääkään tekemistä tämän kielen parissa. Luulin ehkä tulevani Saksaan opettelemaan saksan puhumista. Jo nyt puhehanat on saatu auki, vaikka sanasto takkuaakin. Masentavan paljon työtä riittää kuitenkin tekstin tuottamisessa. Ego vähän horjuu, kun tajuaa, että kirjoittaminen onkin aivan järjettömän vaikeaa.

Olen myös saanut elää aika pumpulissa tähän asti. Kielten opiskelu on ihan oikeasti ollut aina hauskaa pieniä turhautumisia lukuun ottamatta. Nyt on vain todettava, että aina se ei ole hauskaa, se on myös puuduttavaa ulkoa opettelua ja puurtamista. Toiset tajuavat tämän ala-asteella, toiset korkeakoulussa. Kääri hihat. Tee flashcardeja. Löydä se hauskuus.

Kurssia edeltävään tasotestiin kuului kaksi 45 minuutin osaa, toinen kieliopista ja toinen tekstin tuottamisesta. Tämä testi heitti minut Oberstufeen eli korkeimpaan tasoryhmään, mikä oli pikku shokki. Olin ehkä ryhmän ala- tai keskikastia, ja toisaalta siinä varmaan oppii eniten. Oli todella virkistävää opiskella niin monen eri kansallisuuden kanssa. Omasta ryhmästä sai myös ensimmäiset kaverit.

PS. 90-30-90-rakenne päivissä toimi mukavasti: puolentoista tunnin opetuksen jälkeen oli puolen tunnin tauko ja välipala. Usein se koostui rasvasokerikermavoileivoksista, joskus oli myös sämpylöitä tai brezeleitä. Palaan samaan taloon vielä pääsiäisen jälkeen alkaville kielikursseille, mutta ilmaista ruokaa siellä ei enää saa. Nyyh.

torstai 16. helmikuuta 2012

Onko se virus?

Se hiipii pikku hiljaa läppäriini ja hidastaa netin käyttöäni tuntuvasti. Virus? Nein. Deutsch.

Saksa alkaa tunkeutua tietokoneelle. Kirjanmerkkipalkkiin tallentui Heidelbergin sää. Facebook on nyt saksaksi. Sormet naputtelevat jo tottumuksesta helpommin maps.google.de.

Saksa joutui jäähylle hetkeksi, kun reissasin muiden kielten parissa. Kolusin Suomea brittikaverin kanssa ja kävin Norjassa moikkaamassa amerikkalaista ystävääni, joka on Bergenissä vaihdossa. Kymmenen päivää puhuin englantia ja kuuntelin suomea ja norjaa. Oli sentään Saksan opaskirjat matkalukemisena.

Tulin eilen takaisin. Jo ennen matkaa olin järjettömän laiska itsenäinen saksanlukija. Täytän kirjahyllyn erilaisilla saksankirjoilla, jotta voin silitellä niiden kansia. Voisin sättiä itseäni, mutta sättimisellä en todennäköisesti opi yhtään enempää itse kieltä. Nyt vain kielikylpyyn. Aloitan viemällä siskolta saadun saksankielisen Voguen vessalukemiseksi. 13 päivää lähtöön. Siihen mahtuu vielä saksalaisia leffoja, KY-Hansan kopojuttuja, pakkauspaniikkia ja lisää läppärin käännytystyötä saksaksi.


torstai 9. helmikuuta 2012

Disney, opeta minua

Leijonakuninkaan biisi Vallan saan on erinomainen myös saksaksi. Kirjoittelen alle kielihuomioita tuosta Scarin biisistä. Tätä minä teen vapaa-ajallani. Onko se erityisen hyödyllistä vaihto-opiskelun kannalta? No eeei välttämättä. Onko siitä haittaa? Ei varsinaisesti. Onko se hauskaa? Harvojen mielestä kyllä.

Ich halte nicht viel von Hyänen (halten+von+datiivi, pitää jonakin, ajatella, olla mieltä)
Sie sind vulgär, so unerhört ordinär (oi mitä adjektiivit)
Doch sie für meine Bedürfnisse zu zähmen
Ist so schlau, sowas stammt nur von mir (von-preposition kanssa aina datiivi)

Ich weiß, die Beschränktheit der Hyänen (monikon genetiivi)
Ist bestimmt alles andere als klein
Ich will nebenbei nur erwähnen (kiva ilmaisu, mainita sivumennen)
Ich red’ nicht nur Löwenlatein

Die stumpfen Visagen betonen
Die oberen Etagen sind leer (monikon adjektiivin heikko taivutus... ja hauska ilmaisu)
Ich rede von Königen, von Thronen
Und auch Unwissen schützt euch nicht mehr

Seid bereit für die Zeit eures Lebens (kiva genetiivi)
Seid bereit für den größten der Coups (adjektiivit taipuu)
Die goldene Ära (heikko adjektiivin taivutus)
Schleicht näher und näher
Und was spring für uns raus?
Ich lass’ euch schon nicht aus

Ihr dämlichen Viecher (uutta sanastoa, tyhmät elukat)
Der Lohn ist euch sicher
An dem Tag, wenn das Recht triumphiert (ajanilmaus an+datiivi, sivulauseen sanajärjestys)
Und mich endlich von Knechtschaft befreit
Seid bereit (imperatiivi)

Ja, seid bereit! Höhö, wir sind immer bereit. Für was?
Für den Tod des Königs (für + akkusatiivi ja vielä genetiivikin kaupan päälle)
Wieso, ist er krank?
Nein, du Null, wir bringen ihn um, und Simba auch (dramaattinen eriävä yhdysverbi!)
Tolle Idee, wer braucht schon ’nen König?
Niemand, niemand, lalalalalala
Idioten! Es wird einen König geben (futuuri)
Aber du hast doch
Ich werde König sein (lisää futuuria)
Haltet zu mir (kiva fraasiverbi datiivilla, lisää täältä)
Und ihr werdet nie wieder
Hunger leiden
Ja, Klasse! Lang lebe der König
Lang lebe der König

Ja, wir sind bald Untertanen
Eines Königs, den jedermann liebt

Ich muß jedoch ernsthaft ermahnen
Dass es für euch Pflichten noch gibt (sivulause)

In Zukunft gibt’s so viel zu plündern 
Das meiste krieg’ sowieso ich
Ich darf trotzdem höflichst erinnern
Kein Krümelchen gibt’s ohne mich (chen-diminutiivipääte, oi. ja ohne + akkusatiivi)

Seid bereit für den Coup des Jahrhunderts
Oh
Seid bereit für den teuflischsten Pakt (für+akkusatiivi ja adjektiivi taipuu)
Oh La La La
Ich plane seit Jahren (seit ja preesens)
Jetzt gibt’s Fraß
Trotz aller Gefahren
So ein Spaß
Gerissen, verbissen (partisiipin perfektejä, viekas ja pikkutarkka)
So viel Fraß
Ganz ohne Gewissen
So ein Spaß
Als König geboren
Zum Herrscher erkoren
Erglänz’ ich in all meiner Pracht
Meine Zähne sind blank wie mein Neid (öö, hampaani ovat valkoiset niin kuin kateuteni)
Seid bereit

Uns’re Zähne sind blank wie sein Neid
Seid bereit