Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha-asiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha-asiat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kantapään ja Kööpenhaminan kautta

Lokakuu alkoi reissulla, jossa yhdistän KY-Hansan opintomatkaan omaa lomaa Heidelbergissä. Hansa teki siis excun Frankfurt am Mainiin, jonka jälkeen jatkoin matkaa vaihtokaupunkiini.

Reissu alkoi nolosti. Ensimmäistä kertaa elämässäni nukuin pommiin lennolta. Olisin voinut tehdä pari asiaa toisin nukkumaan mennesssäni ja lopulta herätessäni.

Kun menet nukkumaan:
Aseta monta herätystä. Laitoin kaksi herätystä, yhden netistä läppäriin ja yhden kännykkään. Läppäri meni kuitenkin sleep-tilaan eikä hälyttänyt.
Laita ne kauas hälyttämään. Luulin riittävän, että kännykkä on pöydällä parin metrin päässä sängystä - olen silti noussut, ottanut askelia ja sammuttanut herätyksen tiedottomana.
Laita puhelimeen äänet päälle. Kun kaverit soittavat aamuyöllä, miksi en ole bussissa, pirinä herättäisi tärinää paremmin.
Vältä alkoholia. Pienikin määrä yhdistettynä univelkaan tuudittaa sikeästi. Katso mieluummin vaikka kauhuleffoja ja nuku levottomasti.

Jos heräät pahimpaan uutiseen:
Älä panikoi. Minkäänlainen sekoilu ei tuo menetettyä aikaa takaisin. Mieti vaihtoehtoja. Itse muistin kaverini tilanteen viime talvelta. Hän jäi jumiin Brysselin ruuhkaan, myöhästyi lennoltaan ja osti kentältä uuden. Niinpä avasin vain tyynesti Expedian ja Cheapticketsin ja aloin hakea iltapäivän lentoja Turusta ja Helsingistä Frankfurtiin.
Soita lentoyhtiöön. Tätä en tajunnut tehdä. Jos lento ei ole vielä lähtenyt, tiedustele, mitä lipun muuttaminen maksaa. Saattaa olla, että myöhemmällä lennolla on tilaa samassa luokassa, jolloin minimimaksulla eli 55 eurolla selviää.  Jos käy huonompi tuuri, lipun siirto saattaa maksaa satoja euroja, jolloin kokonaan uusi lento on halvempi ratkaisu. Tämä riippuu varmasti yhtiöstä ja lipun tyypistä (tarjous vai normaalihintainen) Omat lentoni olivat SASin.

Mitä kannattaa ottaa huomioon?


Tee check-in jo valmiiksi vaikka illalla netissä. Lähtöselvityksen tehnyttä matkustajaa voidaan odottaa yllättävänkin kauan.

Mieti, onko sinulla varaa tähän tai mistä olet valmis luopumaan, jos tarve on. Yritän matkustaa aina vararaha mukana (hätätilannetaksimatkat, kidnappauslunnaat ja sitä sarjaa).



Pohdi vaihtoehtoja. Säntäsin heti ostamaan uutta menolentoa. Lipun siirto tai muokkaus voi kuitenkin olla mahdollista. Riippuu lentoyhtiöstä, saatko käyttää paluulennon. Lufthansalla on palvelu, jossa meno-paluulippu voidaan muuttaa one way -lipuksi lisämaksua vastaan. Finnairilla on ns. robotti joka peruuttaa molemmat lennot, jos matkustaja ei ilmesty kentälle. SASilla vastaavaa automaattista peruutusta ei ole. Varaus jää roikkumaan systeemiin.

Sääntöjen mukaan matkat tulee lentää siinä järjestyksessä kuin ne lipussa ovat (meno, paluu). Turun ja Frankfurtin kentällä check in -virkailijat eivät kuitenkaan nähneet mitään syytä, miksi en saisi käyttää paluulentoani. He käskivät varmistaa asian Frankfurtin kentän lipputoimistosta. Sieltä kerrottiin, että en saa käyttää paluulentoani, koska en istunut menolennollani.

Ba dum TSH. 

Tulee mieleen sanonta "I never make the same mistake twice. I make it three or four times, just to be sure." Nyt todella toivon, että kaksi kertaa riittäisi. Olisi pitänyt ensin soittaa lentoyhtiöön. Tai ainakin olisi pitänyt ostaa meno-paluu sitten kerralla. Jätin käyttämättä 200 euron meno-paluun ja ostin tilalle 200 euron menon (Turku-Kööpenhamina-Frankfurt) ja 167 euron paluun (Frankfurt-Tukholma-Helsinki).



Jos tässä nyt jotain positiivista yrittää ajatella, niin ainakin tuo hillitsi heräteshoppailua perillä. Summa on isoin, jonka olen omasta typeryydestäni joutunut maksamaan, mutta tällä varoajalla lentojen ostaminen olisi voinut tulla vielä kalliimmaksi. Pääasia on, että ovat omia kesätyörahoja, ettei tässä mene kenenkään muun rahat hukkaan.

PS. Lentolipuista voi yrittää saada rahaa takaisin, vaikka olisi itse myöhästynyt lennolta. Lipun hinnassa on mukana muun muassa turvatarkastusmaksu, joka laskutetaan vain koneessa matkustavilta. Kun en ilmestynyt lennolle, SAS ei maksanut turvatarkastusmaksuani ja kassaan jäi siis perusteetonta voittoa. Usein rahojen vaatiminen takaisin on tehty kuitenkin vaikeaksi suurien käsittelymaksujen avulla.

PPS. En ole ehtinyt tarkastaa jokaista faktaa, vaan nämä perustuvat nyt lukemiini lehtijuttuihin ja keskusteluihin lentokenttätyöntekijöiden kanssa.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Vesivalitus

Mikä Saksassa ärsyttää eniten? Monikin asia jurppii, mutta Saksan vesikulttuuri on melkeinpä anteeksiantamattoman typerä.

Saksassa ollaan yleisesti melko ympäristötietoisia. Jätteet lajitellaan huolellisesti (eri tavalla eri osavaltioissa). Roskapoliisi voi jopa tarkistaa, kierrättääkö kerrostalo roskat oikealla tavalla. Aurinkopaneeleita näkee siellä sun täällä.

Mutta se vesi.

Jokainen tietää, että pullovesi on kalliimpaa (voi olla monituhatkertaisesti) ja epäekologisempaa. Kraanavesi on usein parempilaatuista: sitä ei seisoteta pitkiä aikoja markettien varastoissa. Heidelbergissä totuin kraanaveden makuun noin, öö, kolmessa päivässä. Jos oikeasti se maistuu iankaikkisesti vain pahalta, voi ostaa Brita-kannun ja suodatella vettä litratolkulla.

Veden tilaaminen ravintolassa ärsyttää myös suunnattomasti. Pullovesi maksaa melkein saman verran kuin kalja. Kaikki ravintolat eivät anna kraanavettä ("Meillä ei ole lupaa") tai katsovat säälivästi, jos pyytää hanavettä. Olisit kotiin jäänyt, jos noin köyhä olet. Jos haluaa raikasta ja kaloritonta ja käytännössä ilmaista kraanavettä, tekee itsestään naurunalaisen monissa ravintoloissa. Edes opiskelijaravintoloissa ei ole vesipistettä.

Turussa jotkin ravintolat ovat alkaneet hinnoitella vettä, ja sekin raivostuttaa. Maksan silti mieluummin nimellisen parikymmentä senttiä kraanavedestä kuin 2,50 euroa täysin turhasta ympäristörikoksesta. Jopa Yhdysvalloissa juomavesikulttuuri on järkevämpää; aivan liian moni toki ostaa pullovettä kotiin, mutta ravintolassa voi aina tilata pelkkää hanavettä, eikä asiakasta halveksita.

Vaikka kylpisi rahassa eikä välittäisi ympäristöstä, on pulloveden ostaminen järjettömän vaivalloistakin. Miksi, oi miksi raahata kilokaupalla vettä viidenteen kerrokseen, kun talossa on hanakin?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ich heiße Hanhi, Hannu Hanhi

Heidelbergiläinen hanhi

Tietynlainen leijuminen siistien viikonloppureissujen jälkeen kuuluu varmaan vaihtoon kuin vaihtoon. Aina välillä kannattaa vähän reflektoida, kuinka hyvin sitä meneekään ihan arkena. Aina sanotaan, että onnea, terveyttä ja muuta sellaista ei osata arvostaa ennen kuin se on mennyttä. Tykkään valittaa, mutta rakas Internet, täten tässä ja nyt kiitän tuuriani ja koputan puuta.
  • Terveys. Siitepölyallergiaa lukuun ottamatta olen pysynyt terveenä enkä ole saanut edes paperihaavaa. (Heidelberg on kyllä hyvä paikka sairastua, jos onnettomuus osuu kohdalle. Joka toinen rakennus on sairaala tai klinikka, not kidding.)
  • Ihmiset. Kielikurssikaverit ovat mukavaa porukkaa, ja puhuimme alusta alkaen keskenämme saksaa. En ole tavannut vielä yhtään tyyppiä, josta en olisi pitänyt yhtään. Epäilyttävää. Eikö sen pitäisi olla jo tilastollinen mahdottomuus?
  • Kämppikset. Kuulen kavereilta tarinoita kämppiksistä, jotka ovat oksettavan siivottomia, mielisairaita tai muuten vain vaikeita sietää. Oma kimppakämppäelämä sujuu vaivattomasti. Voin lainata mitä vaan ja kämppikset jaksavat korjata kielioppia, kun puhun pieleen.
  • Kämppä. Location location location. Sain asunnon ehkä parhaalta mahdolliselta paikalta. Kun kerron asuvani Bergheimissa, heidelbergiläisiltä pääsee äimistynyt henkäys. Monet etsivät kämppää vuositolkulla. Asuntomme on tilava, kaunis ja puhdas. Meillä on vierashuone. Keittiössä voi kokata kaikenlaista (kodinkoneisiin kuuluu mm. suklaasuihkulähde). Parveketuoleihin voisi nukahtaa.
  • Raha. Toistaiseksi ei ole tullut yllättäviä jättikuluja. Läppäri tuntuu olevan vähän niin kuin saattohoidossa, mutta toimii vielä.
  • Asiat hoituvat. Tiedän vain kuulopuheista, millaista on se pahamaineinen saksalainen byrokratia. Heidelbergissä paperinpyöritys on oikeasti toiminut.
Tuurihaukkana olemisen (ainoa) huono puoli on se, että kaikesta vähänkään ikävästä (erityisesti rahan- ja ajanhallinnasta) voi syyttää vain itseään ja omaa saamattomuuttaan.

Cityhanhia

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Postia sinulle

Perinteisen paperipostin saaminen on parasta ja lähettäminenkin hauskaa. Olen käyttänyt postikuluihin kohtalaisen paljon rahaa, mutta en jaksa pihistellä siitä - vastaanottaja ilahtuu kuitenkin koko rahan edestä. Järkeä kannattaa kuitenkin käyttää.

Postikortti ja pieni kirje (Standardbrief) kulkevat Saksasta eri puolille Eurooppaa 75 sentin postimerkillä. Muuta hinnastoa:


Postikortti: 0,75 €

Standardbrief: 0,75 €

Pituus 14–23,5 cm, leveys 9–12,5 cm, paksuus max. 0,5 cm. Paino max. 20 grammaa


Kompaktbrief: 1,45 €

Samoin kuin yllä, mutta paksuus max. 1 cm. Paino max. 50 grammaa.


Großbrief: 3,45 €

Pituus väh. 14 cm, leveys väh. 9 cm, pituus+leveys+paksuus max. 90 cm (yksi sivu saa olla korkeintaan 60 cm). Paino max. 500 grammaa.

Maxibrief: 7 € tai 16,90 €
Mitat samat kuin Großbriefissä. 500–1000 grammaa 7 €, 1000–2000 grammaa 16,90 €.


Parin kaverin kanssa olen noudattanut kamalien muotopostikorttien perinnettä. Dianan pää Lontoosta, muotoonleikattu life-size pahvivohveli Brysselistä ja niin edelleen. Baijerista löysin taas näitä mahtavia muotopostikortteja. Mitä opin? Älä osta muotopostikortteja. Älä Saksassa. 12,5 sentin sallittu leveys paukkuu rikki helposti, ja sitten saa maksaa 3,45 euron postimaskun. Yli nelinkertainen hinta on aika suolainen.

Muuta testattua:

Posti kulkee Suomen ja Saksan välillä kahdessa päivässä. Muista Luftpost-tarra. Postimerkkejä saa mm. automaateista, mutta ne hyväksyvät vain kolikoita. Automaatin merkit pitää myös itse nuolla, yök. Jos ostaa tiskiltä, saa onneksi tarrapostimerkkejä.

Ihania postielämyksiä kaikille!

Postikorttien kultainen sääntö: mitä huonompi maku, sitä suurempi ilo


perjantai 11. toukokuuta 2012

Käytäntöjä

Pieniä huomioita. Käytäntöeroja.

Iloisia yllätyksiä
Pankkiautomaateista saa setelit myös pieninä.
Juusto-, voi- ja leikkelepaketit ovat tarpeeksi pieniä myös yhdelle hengelle. Valikoima on suuri.
Opiskelijaruokaloissa on mahtava liukuhihna-astianpalautus.
Kampuksella maksetaan pääasiassa opiskelijakortilla.
Luennoitsijat laittavat kaikki slidet ja materiaalit Moodleen.
Monissa intialaisissa ravintoloissa saa valita pienen tai suuren annoksen: pieni kolmen euron annos on ihan riittävä.

Sujuu vaivattovammin Suomessa
Sunnuntaiaukiolot.
Visa Electronin kelpuuttaminen.
Nenäliinapakkaukset. (Saisiko olla 10 nenäliinan vitsi tai vaihtoehtoisesti auton kokoinen pahvikuutio? Aina sama juttu ulkomailla.)
Astiankuivauskaapit.
Ruokakauppojen kassoilla on maksamisen jälkeen aikaa pakata ostokset.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kotiruokaa

Ruoka! En käsitä, miksi en ole vielä blogannut siitä. Tässä pari yleistä huomiota kotikokkailusta.

Makuasioissa on vaikea lähteä neuvomaan - osa tarvitsee joka päivä lämmintä ruokaa, osa lihaa, osa jotain tuoretta, osa maitoa. On ilo kirjoittaa, että ihan sama, hyviä uutisia kaikille joka tapauksessa. Saksan elintarvikkeet ovat halpoja.

Jos on valmis syömään vain hinnan perusteella, täällä elää vaikka vitosella viikossa. Jos syö ravintoaineet edellä, tai haluaa ostaa muuten vähän monipuolisempaa, niin toki hinta nousee, mutta ei pahasti. Luomuvalikoima on todella iso. Ruispuikuloita tai vastaavia täällä ei ole, mutta tummaa leipää joka tapauksessa. En usko, että erikoisruokavaliota noudattavillakaan on vaikeaa... Laktoosittomia tuotteita ei ihan hirveästi ole, mutta kyllä niitäkin löytyy.

Onko jokin muuttunut? Syön täällä vähemmän lihaa, puuroa ja maitoa kuin kotona. Enemmän menee vihanneksia, leipää, hedelmiä, suklaata, leivoksia ja kahvia.

Fetajuusto laitetaan uunivuoan pohjalle, päälle tuhat litraa oliiviöljyä, yrttejä, paprikaa, sipulia yms. 
 Marinoitua uunifetajuustoa, oliivipatonkia, salaattia. Juhlaruokaa kämppiksen kanssa. 

Mitä kaapista löytyy. Pastaa, tomaattia, sipulia, paprikaa.

Uunijuustoa. Oli täysi mysteeri ennen tänne tuloa. Toimii fondueperiaattella, dipattiin paahtoleipää ja lohkoperunoita.
Juusto maksoi muutaman euron.

Mitä kaapista löytyy. Lohkoperunamättö. Proteiinit sitten jollain toisella aterialla.

Mitä kaapista löytyy. Kotitekoista leipää (valmis jauhosekoitus 80 snt), vihanneksia, banaania, rahkaa, nonparelleja.


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kimppakyytien luvattu maa

Tänään esittelyssä, hyvät naiset ja herrat, nerokas sivusto Mitfahrgelegenheit.

Idea on tuttu Suomessakin kimppakyytisivustoilta, eikä idea ole sen ihmeellisempi: autolla matkustava ilmoittaa netissä matkareittinsä, ja halukkaat pääsevät kyytiin ottamalla yhteyttä puhelimitse ja osallistumalla bensakuluihin.

Saksassa liikennettä riittää ja Mitfahrenilla pääsee vaikka minne ja yllättävän halvalla. Aiemmin kehuin Deutsche Bahnia. Mitfahrenilla reissun hinnaksi tulee yleensä karkeasti arvioiden noin neljäsosa junalipun hinnasta. Pääsin mm. Nürnbergiin 15 eurolla ja Mainziin 5 eurolla. Vaikka minulla on 50 prosentin alekortti junalippuihin, tuli Mitfahren siitäkin puolet halvemmaksi.

Tällä hetkellä minulla on vain positiivisia kokemuksia Mitfahrenista. Onhan se toki vähän kuumottavaa, kun istuu ventovieraan kyydissä ja autobahnilla ajetaan sataakuuttakymppiä. Hyvät puolet painavat kuitenkin minulle vaa'assa enemmän - päätä sinä, oletko samaa mieltä vai et.

Kurjat puolet

  • Onhan tässä riskinsä. Koskaan ei voi tietää, kuinka turvallinen kuljettaja tai muuten vain järkevä henkilö ratin takana istuu. Olen kuullut inhottavia tarinoita vaarallisista kuskeista ja täyteen ahdetuista autoista.
  • "Joutuu" rupattelemaan ventovieraan kanssa. Tosin jotkut istuvat mielellään pääosin hiljaa parinkin tunnin matkan.
  • Läppärillä työskentely ei ehkä ole ihan niin kätevää.
  • Ei ehkä kehtaa syödä samalla tavalla kuin junassa.
  • Jos jää pois puolivälissä, ymmärrettävästi kuskit eivät aina halua ajaa keskustaan, vaan pysähtyvät mieluummin autobahnin lähellä olevalle pysäkille.
Hyvät puolet

  • Todellinen win win win: halpaa matkustajalle, helpottaa kuskin kuluja, parempi luonnolle. Sivusto suosittelee 5-7 euron korvausta 100 kilometristä. Kaveri pääsi 40 eurolla Prahaan. Usein jos matkustaa kauas ja yksin, Mitfahren on kirkkaasti halvin.
  • Voi oppia kaikenlaista hauskaa juttukavereilta
  • Autossa matkustaminen on leppoisaa. Ei tarvitse etsiä tai luovuttaa istumapaikkaa.
  • Voi olla nopeampi kuin juna. Lähtö- ja saapumispaikat ovat myös hyvin usein rautatieasemia, mikä on kätevää.
Luottaminen tulee tosiaan hyvin halvaksi. (Kyynikko sanoisi "tai hyvin kalliiksi".)


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Käteisen valtakunta

Saksa, Euroopan talousmahti ja EKP:n päämajan isäntämaa, tuntuu välillä olevan suorastaan kehitysmaa yksinkertaisen korttimaksamisen suhteen.

Jo ensimmäisellä viikolla meille kerrottiin, että Nur Bares ist Wahres eli cash is king eli käteinen on parasta. Nyt käteisriippuvuuteen on jo tottunut. Oikeastaan se on ihan ok - rahan kuluminen on hyvin konkreettista ja kulutuksen seuraaminen helppoa. Liian monelle on varmasti tuttua huoleton kortilla shoppailu ("Ei maksanu mittää, ihan yhtä paljon muovia on lompakossa kuin ennenkin!").

Ymmärrän, että leipomoissa ja pikkupuodeissa voi ostaa vain käteisellä. On silti hiukan naurettavaa, että suuressa elektroniikkakaupassakin käy vain tietynmerkkinen saksalainen kortti. Sama yllätys kävi postissa.

Monille vaihtareilla suositellaan pankkitilin avaamista Saksassa. Jos hankkii kämpän yliopiston asuntoloista, voi vuokranmaksua varten hankkimaan saksalaisen tilin. Täällä suositellaan Sparkassea, jolla on tarjous opiskelijoille.

Saksalaiselta tililtä automaattinostot olisivat ilmaisia, mutta omalla kohdallani laiskuus kuitenkin voitti. Maksan joitakin senttejä joka nostosta, mutta otan paljon kerralla ja kulutan harkiten. Makselen vuokran Suomen verkkopankista. SEPA-maksuihin tarvitsee vain IBAN-muodossa olevan tilinumeron sekä vastaanottajan osoitteen. Yllättävän harva täällä tietää ibanista mitään, mutta sen saa helposti selville laskurilla.

PS. Varoituksen sana Deutsche Bahnin lippuautomaateista: Osa koneista kelpuuttaa Visa Electronin, osa ei. Syy on minulle täysi mysteeri.

Vaikka Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoillakin voi maksaa jo sirupäätteellä, on Saksassa torilla parempi olla käteistä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ensimmäisen kuukauden ostoksia

Ruoan, kännyliittymän ja matkalippujen lisäksi ensimmäisen kuukauden aikana on tullut yllättäviä ja vähemmän yllättäviä menoja.
  • hiusharja
  • pattereita
  • silmätipat
  • samppoota ja muuta saippuatarviketta
  • synttärilahjat ja postikulut
  • kiipeilyseuran jäsenyys
  • vihkoja, kansio
  • teesihti
  • sukkia
  • neuletakki, mekko
  • piilolasinestettä
  • ulkoinen kovalevy

tiistai 20. maaliskuuta 2012

DB ≠ VR

Oodi Deutsche Bahnille. Se vain on ihana reissujen järjestelyssä ja toteutuksessa. Nettisivut ovat jo todella hyvät. Junamaatit eli Fahrkarten-masiinat toimivat asemilla sangen yksinkertaisesti. En lähde tässä askel askeleelta selittämään niiden käyttöä, koska kuka tahansa, joka osaa tökkiä, osaa myös niitä käyttää. Kun painelee rauhassa kaikkia näytön vaihtoehtoja, voi opetella, mistä löytyy mitäkin. Aina voi keskeyttää (Abbrechen), jos pelkää ostavansa väärät liput.


Erityisen kätevää on matka-aikataulun printtaaminen. Se ei maksa mitään ja koneesta saa ulos oman matkasuunnitelman kellonaikoineen, laitureineen ja vaihtoaikoineen. Helppoa kuin vauvanteko, sanoisi eräs ystäväni.

Tähän mennessä suurin huomaamani junan myöhästyminen on 6 minuuttia. (Sinänsä harmi, että se oli ainoa kerta, jolloin oma vaihtoaikani oli 4 minuuttia. Happy ending: vaihtojunani odotti meitä viereisellä raiteella ne ratkaisevat pari minuuttia.)

Halpoja lippuja kannattaa ilman muuta metsäsätää. Nopeat IC:t ja ICE:t maksavat enemmän kuin hidas lähiliikenne. Niihinkin saa kuitenkin alennusta, jos on ajoissa liikkeellä. Jokaisessa Bundeslandissa on vähän omia käytäntöjä, mutta automaateista, netistä ja Reisezentrumista ne selviävät. Samoin eri liikennealueilla (jotka eivät aina noudata Bundeslandien rajoja) on omia tarjouksia. Usein 5 hengen ryhmälippu on edullisin. 


Jos aikoo matkustaa paljon ja kauas ja suht spontaanisti, BahnCard voi olla hyvä vaihtoehto. Hankin itse BahnCard50:n eli saan 50 prosenttia alennusta kaikista junalipuistani. Se maksaa vuodessa 122 euroa opiskelijalta. Se pitää vain muistaa peruuttaa 6 viikkoa ennen uutta laskutuskautta, muuten se uusiutuu automaattisesti. BC50:een tarvitsee naamakuvan. Kannattaa tuoda itse passikuva. Muuten virkailija ottaa pokkarilla mukavan salamapärstäkuvan siinä lipputiskillä. Kauhulla odottelen korttia postissa saapuvaksi.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Halvin prepaid, kiitos

Posted by Picasa
Tähän päädyttiin. I feel cheap. Halusin hankkia saksalaisen numeron suhteellisen äkkiä ja piipahdin muutamissa kaupoissa (T-Mobile, O2). Päädyin kuitenkin sitten vaihtarikaverien kanssa Giganttia muistuttavaan Saturn-kauppaan, josta kyselimme sitten halpoja prepaideja. Mietimme, olisiko kannattanut suosia samaa liittymää (sen sisällä olisi ollut suht halpaa viestitellä), mutta päädyimme sitten tähän levottomaan Klarmobileen. Einfach, ehrlich, günstig tosiaan. Ei pahaa sanottavaa tästä: lähti toimimaan ihan minuutteja rekisteröinnin jälkeen, vaikka nettisivu povasi 24 tuntia.

On näistä vertailuakin netissä, jos joku kokee oikein intohimokseen. Ostin myös halvimman nokialaisen samasta kaupasta. 25 eurolla sain radion, taskulampun ja melodiset soittoäänetkin! Mikään pakko ei tietenkään ole ostaa halpisluuria, sen kun käyttää omaansa. Muutamille kavereille tosin kävi hassusti iPhonen kanssa: muista ottaa mukaan se joku koodi, jolla saat oman sim-korttisi ensin ulos. 

Vähän olisi houkuttanut ottaa Nokia Lumia viideksi kuukaudeksi, mutta ei sellaista sopparia tainnut olla olemassakaan.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Peruuttaminen on parasta

Lehtimyyjä soittaa. Kaverien ja omien kokemusten perusteella Top5-keinot välttää ostaminen ovat jotakuinkin seuraavat:

5. Oon köyhä opiskelija. Tämä ei tunnu toimivan enää aina. Voi kuitenkin koettaa.
4. Luottotiedot on menny. Selkeä level up edellisestä. Aika karukin.
3. Oon sokea / mul on paha lukihäiriö. Välitön säälikortti. Vaatii silti ikävää valkoista valehtelua.
2. Kielijäynä. "Emmä Tieteen kuvalehteä, ellei sitten teil oo sitä norjankielisenä?" Nirsoilu tai muuten vain talar du svenska -kommentti saattavat hyvällä tuurilla lopettaa puhelun lyhyeen.



Paras syy on silti...
1. EN VOI TILATA MITÄÄN, MUUTAN ULKOMAILLE.

Vaihtoon lähteminen on parasta, koska rehellinen perustelu toimii. En ole häijy, ilkeä tai töykeä perusluonteeltani. En erityisemmin pidä valehtelustakaan, paitsi välillä. Lehtimyyjät ymmärtävät opiskelijavaihdon, merkkaavat sen tietoihinsa ja soittelevat vasta puolen vuoden päästä uudelleen. Mahtavaa!

Keskeytin myös Hesarin tilauksen. Hesarissa ja Turun Sanomissa on kivaa se, että keskeytysaika hyvitetään. Silti HS-tunnukset pysyvät ja pääsen nettiin lukemaan lehden, jos haluan.

Vaihdoin kännyliittymän kuukausiliittymältään halvempaan. Telefinlandilta sai oikein hyvää palvelua. Liittymään laitettiin
myös varmuuden vuoksi ulkomaan nettiesto. Toimii.