Ensimmäiset viikot pohjoisessa

Opiskelu alkaa maanantaina. Uusi vuosikurssi on jo aloittanut, ja tänään annetaan ensivaikutelma KY-Hansasta kaupunkisuunnistuksessa. Das geht ab!

Kamoja on edelleen purkamatta, mutta näinä ekoina viikkoina pääsi jo kiinni arkeen.

Pieniä eroja huomaa lähinnä katukuvassa. Kas, tuo kahvila on mennyt nurin, kas, tuo remontti on tullut valmiiksi. Suomen hinnat eivät oikeastaan järkytä kuin makeishyllyllä (huhhuh, karkkivero). Vielä viimeisinä viikkoina Saksassa jaksoin ihmetellä, kun valtava lounassalaatti oli vain viisi euroa. Onneksi.

Jotain konkreettista opittua? Vaatekaappi-inventaari. Vähemmällä pärjää. En kaivannut vaihdossa juuri mitään vaatteita kotoa. UFF tai Pelastusarmeija saavat lähipäivinä jättilähetyksen.

Pelkään, että saksa unohtuu, valuu vain päästä ulos. Hilfe. (Opiskelua kannattaa jatkaa.) Vähän kaihertaa se, että elämä jatkuu Heidelbergissä: saan vielä sähköposteja erilaisista tapahtumista. Työpöydällä on myös postikortti HD:n maisemista. Helpottaa, kun tietää jo lokakuussa palaavansa sinne pieneksi hetkeksi. (KY-Hansan ekskursio Frankfurtiin pitenee omalla lomalla...) Toivottavasti näen ruskan.


Palautin yliopistolle loppuraportin. Se ei ole vaikea kirjoittaa, vaatii lähinnä istumalihaksia. Letter of Confirmation kuuluu myös palautettaviin. Näistä annettiin simppelit ohjeet kyllä.

PS. Sitä aina miettii, mitä tuli opituksi vai tuliko mitään. Monia asioita on vaikea pukea sanoiksi, ja niitä ehkä tajuaa vasta myöhemmin mutta tässä kirjoituksessa on monta hyvää pointtia, joihin sitä samaistuu.

Moodlea, myöhästelyä ja koputusaplodeja

Vieraalla kielellä toimiminen ja opiskelu on luonnollisesti aikaavievää. Muuten opinnoissa ei ole tullut vastaan suuria sokkeja:

Välillä jotkut käytännöt ovat vähän keskiaikaisia: esimerkiksi kursseille ilmoittautuminen riippuu ihan täysin tiedekunnasta, luenntoitsijasta tai vähän mistä sattuu. Itse mailasin kaikille vastuuhenkilöille.

Opetuksen laadusta on vain hyvää sanottavaa. Omien kokemusten pohjalta luennoitsijat ovat hyviä esiintyjiä, täsmällisiä ja asiantuntevia. Alussa jaetaan selkeä aikataulu, tavoitteet ja vaatimukset. Kaikki Powerpointit ladataan opiskelijaystävällisesti Moodleen. Heidelbergillä on hyvä maine, ja tässä se ainakin lunastaa sen.

Valtaetäisyys tuntuu ehkä isommalta kuin Suomessa, mutta ei se pelottavaa ole. Opettele teitittely, sillä pärjää pitkälle. Lähinnä on hämmentävää, kun luennoitsijat teitittelevät takaisin ja puhuttelevat Frau Lundellina. Kielikursseilla tunnelma on rennompi ja käytetään etunimiä, mutta ”Sie” on käytäntönä sielläkin.

Opintojaksoja (Veranstaltung) on monia erilaisia: Seminar, Vorlesung, Übung, Exkurzion, muun muassa. Seminar-kursseilla on pienemmät ryhmäkoot ja osallistavaa, keskustelevaa opiskelua. Osallistujat joutuvat yleensä pitämään esitelmän tai tekemään projektin. Massaluentokurssit ovat (kuten Suomessakin) vähemmän vuorovaikutteisia. Jos nyt kehtaan kahden luentokurssini pohjalta vetää johtopäätöksiä, niin myös täällä opiskelijat tulevat ja menevät vähän miten sattuu. Luentosalin ovi käy melkein koko ajan. Harjoitusryhmissä ja seminaareissa ollaan täsmällisempiä.

Saksassa harrastetaan myös akateemista varttia, ja ”14:00-16:00 c.t.” tarkoittaa klo 14:15-15:45. Luennon päätteeksi ei taputeta vaan koputetaan pöytään.

Luentoon tai seminaariin vaadittavat artikkelit on monistettu monilla kursseilla kätevästi yksiin kansiin.

Artikkelikokoelmaa sanotaan yleisesti "Readeriksi", joka on ihan typerä termi... No, kännykkä on Handy.
Tämä reader oli harmillisen paksu ja maksoi siksi 17 euroa.

Ei lukukautta ilman Moodlea.

Ich heiße Hanhi, Hannu Hanhi

Heidelbergiläinen hanhi

Tietynlainen leijuminen siistien viikonloppureissujen jälkeen kuuluu varmaan vaihtoon kuin vaihtoon. Aina välillä kannattaa vähän reflektoida, kuinka hyvin sitä meneekään ihan arkena. Aina sanotaan, että onnea, terveyttä ja muuta sellaista ei osata arvostaa ennen kuin se on mennyttä. Tykkään valittaa, mutta rakas Internet, täten tässä ja nyt kiitän tuuriani ja koputan puuta.

• Terveys. Siitepölyallergiaa lukuun ottamatta olen pysynyt terveenä enkä ole saanut edes paperihaavaa. (Heidelberg on kyllä hyvä paikka sairastua, jos onnettomuus osuu kohdalle. Joka toinen rakennus on sairaala tai klinikka, not kidding.)
• Ihmiset. Kielikurssikaverit ovat mukavaa porukkaa, ja puhuimme alusta alkaen keskenämme saksaa. En ole tavannut vielä yhtään tyyppiä, josta en olisi pitänyt yhtään. Epäilyttävää. Eikö sen pitäisi olla jo tilastollinen mahdottomuus?
• Kämppikset. Kuulen kavereilta tarinoita kämppiksistä, jotka ovat oksettavan siivottomia, mielisairaita tai muuten vain vaikeita sietää. Oma kimppakämppäelämä sujuu vaivattomasti. Voin lainata mitä vaan ja kämppikset jaksavat korjata kielioppia, kun puhun pieleen.
• Kämppä. Location location location. Sain asunnon ehkä parhaalta mahdolliselta paikalta. Kun kerron asuvani Bergheimissa, heidelbergiläisiltä pääsee äimistynyt henkäys. Monet etsivät kämppää vuositolkulla. Asuntomme on tilava, kaunis ja puhdas. Meillä on vierashuone. Keittiössä voi kokata kaikenlaista (kodinkoneisiin kuuluu mm. suklaasuihkulähde). Parveketuoleihin voisi nukahtaa.
• Raha. Toistaiseksi ei ole tullut yllättäviä jättikuluja. Läppäri tuntuu olevan vähän niin kuin saattohoidossa, mutta toimii vielä.
• Asiat hoituvat. Tiedän vain kuulopuheista, millaista on se pahamaineinen saksalainen byrokratia. Heidelbergissä paperinpyöritys on oikeasti toiminut.

Tuurihaukkana olemisen (ainoa) huono puoli on se, että kaikesta vähänkään ikävästä (erityisesti rahan- ja ajanhallinnasta) voi syyttää vain itseään ja omaa saamattomuuttaan.

Cityhanhia

Puolivälipaniikki

Puoliväli meni ja vihelsi mennessään. On mieletön klisee, että vaihdossa aika menee nopeasti. En nyt sanoisi niinkään. Aktiiviset päivät ovat täynnä kaikkea hauskaa ja elämykselliseen viikkoon mahtuu enemmän wow-kokemuksia kuin normaaliin kuukauteen.

Nyt puolivälin jälkeen kuitenkin tuntuu, että päivät valuvat käsistä. Toukokuu, minne menit?

Sitten voi luoda itselleen pikkukriisejä.

Miksi en ole opiskellut enemmän saksaa? Miksi en ole kierrellyt enemmän Heidelbergin katuja? Olenko nähnyt tarpeeksi kaikkia kavereita? Olenko skypettänyt Suomeen sopivasti? Lähettänyt postikortteja? Urheillut? Maistanut kaikkia lähikaupan jogurttilaatuja? Onko tili tyhjä? Miksi kaikki viikonloput ovat jo täynnä? Ehtisikö jotain enemmän?

Vaikka jostain on oikeasti syyllinen olo, niin toisaalta nyt on se kulta-aika: alkusählinki ohi. Tutut kaverit, joiden kanssa voi olla oma itsensä (tai no, "oma itsensä" saksaksi). Ei vielä tenttejä. Lämpimät päivät ja jokiranta. Vierailijat Suomesta. Lähenevät futiksen EM:t. Kahvia vakipaikasta ruotsin luentojen välissä. Tuoreet mansikat. Kalliot.

Joo, paniikin aika tosiaan.

Syyllisyys iskee, kun miettii kaikkia mahdollisia Heidelbergin kulkemattomia polkuja.

Jokiranta Neckarwiese.

Ehkä aika kuluu hitaammin, jos vain hengittää ja katselee maisemia?

Schwedisch - kotoisan vierasta

Härregud, Heidelbergissä voi lukea myös vähän ruotsia! Päätin ottaa pari kurssia, jatkokurssin "Aufbaukurs 2" ja keskustelukurssin "Svenska salongen".

En varmasti ole ainoa, jolla on vaikeuksia olla sekoittamatta ruotsia ja saksaa. TuKKK:n SA17/RU16-kurssilla opin kuitenkin karvaasti, että ainoa keino vaihtaa sujuvasti kahden kielen välillä on jatkuva harjoittelu ja molempien kielten aktiivinen käyttö. Mikäs siis parempaa kuin opiskella ruotsia saksankielisessä ympäristössä saksalaisten opiskelijoiden kanssa ruotsalaisen opettajan johdolla.

Jatkokurssin puheenaiheena on ollut lähinnä Systembolaget ja Pohjolan alkoholikulttuuri. Keskustelukurssi lähti käyntiin kohtuullisen haastavalla teemalla: Breivikin oikeudenkäynnillä, sensuurilla ja demokratian pelastamisella. Viime viikolla oltiin vähän turvallisemmilla vesillä ja pohdittiin lagom-sanan merkitystä niin kielessä kuin kulttuurissakin.

Tunneilla on todella kotoisa olo ja sitä on jotenkin mukavuusalueellaan, kun sanasto on laajempi kuin saksassa. Toisaalta olen vähän eksyksissä, koska kaikki opiskelevat riikinruotsia. En tule aina ihan ymmärretyksi suomenruotsilla. Ja se vaihtaminen. Se on tahmean hidasta ja kömpelöä. Mutta kyllä se siitä.

Tunneilla on katsottu Vaahteramäen Eemeliä ja laulettu snapsilauluja. Heinäkuun lopussa on sitten loppujuhla knytkalas ja leivotaan kanelipullia. Eihän tätä nyt voi olla rakastamatta.

PS. Kuningatar Silvia on kotoisin Heidelbergistä. Hyvää maaperää.

Vaihtoehtovappu

Ajattelin, että vapusta luopuminen olisi vähän haikeaa. Lakki tuntuu sangen mukavalta ja sima maistuu hyvältä, kun kurssit on saanut kasaan. Täällä vappu tai Walpurgisnacht on pikemminkin lähtölaukaus opinnoille, ja ei-ilmastoiduissa luentosaleissa saa hikoilla vielä pitkälle heinäkuuhun.

Heidelberg tarjosi silti erittäin vahvan vaihtoehdon vapulle. Uskaltaisin jopa suositella, että jos olet vaihdossa parin sadan kilometrin säteellä, kannattaa vappuna tulla tänne. Olin noin kymmenen saksalaisen mukana ja joukossa oli pari Ala-Saksista asti.

Neckarin jokiranta on suosittu piknikpaikka, mutta se oikea vappujuhla on ylhäällä Heiligenbergin huipulla Thingstätte-amfiteatterilla. Otin mukaan vain pikkukameran, eikä kuvista tullut juuri mitään, mutta Wikipedian kuva antaa jonkinlaisen käsityksen:

Thingstätten rakennuttivat aikoinaan natsit, mutta vappuna tunnelma on hipahtava. Tuhannet ihmiset, joista suurin osa on opiskelijoita, vaeltavat pitkin iltaa soihtujen, taskulamppujen ja iPhoneien näyttöjen valossa yli 400-metrisen kukkulan huipulle.

Tapahtuma on epävirallinen, huipulla ei ole palveluita ja tai edes sähkövaloja. Kaikki istuskelevat ja naukkailevat juomiaan eri kokoisten nuotioiden ympärillä, jollain on ehkä jotain grillattavaa. Välillä saa ihailla harrastelevia tulitaiteilijoita ja jonglöörejä. Ehkä ilotulitustakin.

Eilisen hellepäivän jälkeen yökin oli lämmin, ja kavereiden kanssa oli mahtavaa istua korkealla ja katsella alas tuikkivan lyhtymereen. Nuotioiden ympärillä tanssivista ihmisistä tuli mieleen muumijakso Keskitalven kokko.

Kiitos Tove Jansson

Valituksen sanat:
Roskaongelma on vähintään yhtä paha kuin Suomen puistoissa vapun jälkeen... Hämärässä kaikkien on myös helppo jättää jätteet jälkeensä. Poissa silmistä poissa mielestä.

Kuten kaikissa isoissa tapahtumissa, joissa on pimeää, järjettömästi väkeä ja paljon alkoholia, myös Heiligenbergillä voi olla vaarallista toikkaroida yksin, ja kaveri varoitti myös raiskaajista. Maalaisjärjellä pärjää kuitenkin. Autotien päässä oli myös paljon ambulansseja ja poliiseja.

Thingstätte-amfiteatterin ehkä 50. penkkirivillä