Lähdön tuntua

Vaihtarikavereilla ei ole enää rahaa prepaid-liittymissä.Kaikilla ei ole enää kämppää, osa nukkuu kaverin lattialla.
Joku yrittää myydä polkupyörää tuloksetta ja jättää sen toiveikkaana lukitsematta ravintolan pihaan. Valitettavasti se ei kelpaa kenellekään.
Heidelberg ei petä vieläkään, ja muuttoilmoitus ja muu paperisota kestää vain muutamia sekunteja.
Tentit ovat melkein ohi. Muutamia on vielä elokuun puolella.
Aivot yrittävät muistaa kaikki maisemat, äänet ja tuoksut. Oma mieli ylidramatisoi: "Viimeinen kerta ikinä, kun katson vasemmalle tässä risteyksessä."
Kahvittelu tai lounas pitää ihan oikeasti lyödä lukkoon, jos aikoo nähdä opiskelukaverin ennen lähtöä.
Hyvin palvelleita, loppuun kulutettuja vaatteita ja kenkiä lentää roskiin.
Kalenteriin ilmestyy jo velvollisuuksia Suomessa.
Käteinen loppuu.
Heidelbergin kämppikset saavat puolitäysiä kahviloiden leimakortteja, samppoota ja oliiviöljyä.
Tekee mieli ostaa sitä ja tätä ja tuota, koska se on halvempaa täällä kuin Suomessa, mutta laukku painaa jo 30 kiloa.






Pää on sekaisin.

Kartalla

Aivan vaihdon alussa oma huone saattaa kaivata sisustusta. Netistä saa alle kympillä ihan mukavia Saksan karttoja. Jos lattialla on hukkaneliöitä, voi tehdä matkasuunnitelmia  keskiaikaisen sotastrategiakartan ja pienten tinasotilaiden hengessä.

Seinälläkin kartta on helpottanut suunnitelmia (kämmenen pituus on noin kahden ja puolen tunnin matka autolla). On se opettanut maantiedettäkin. Valloittajan elkein on hauska merkata nähtyjä paikkoja.

Nyt loppusuoralla on hyvä rauhoittua ja keskittyä Heidelbergiin.

Loppu lähenee: palaa alkuun

Millaisia neuvoja kuulee, kun haluaa käyttää aikansa mahdollisimman hyvin?
"Elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeisesi."

Näääh.

Kun lukuvuosi lähenee loppuaan, pitäisi elää jokainen päivä niin kuin se olisi ensimmäinen. Ensimmäiset päivät ovat niin täynnä oppimista ja uutuudenhuumaa, että tavallinen viikkokin tuntuu pitkältä ja tapahtumarikkaalta.

Vesivalitus

Mikä Saksassa ärsyttää eniten? Monikin asia jurppii, mutta Saksan vesikulttuuri on melkeinpä anteeksiantamattoman typerä.

Saksassa ollaan yleisesti melko ympäristötietoisia. Jätteet lajitellaan huolellisesti (eri tavalla eri osavaltioissa). Roskapoliisi voi jopa tarkistaa, kierrättääkö kerrostalo roskat oikealla tavalla. Aurinkopaneeleita näkee siellä sun täällä.

Mutta se vesi.

Jokainen tietää, että pullovesi on kalliimpaa (voi olla monituhatkertaisesti) ja epäekologisempaa. Kraanavesi on usein parempilaatuista: sitä ei seisoteta pitkiä aikoja markettien varastoissa. Heidelbergissä totuin kraanaveden makuun noin, öö, kolmessa päivässä. Jos oikeasti se maistuu iankaikkisesti vain pahalta, voi ostaa Brita-kannun ja suodatella vettä litratolkulla.

Veden tilaaminen ravintolassa ärsyttää myös suunnattomasti. Pullovesi maksaa melkein saman verran kuin kalja. Kaikki ravintolat eivät anna kraanavettä ("Meillä ei ole lupaa") tai katsovat säälivästi, jos pyytää hanavettä. Olisit kotiin jäänyt, jos noin köyhä olet. Jos haluaa raikasta ja kaloritonta ja käytännössä ilmaista kraanavettä, tekee itsestään naurunalaisen monissa ravintoloissa. Edes opiskelijaravintoloissa ei ole vesipistettä.

Turussa jotkin ravintolat ovat alkaneet hinnoitella vettä, ja sekin raivostuttaa. Maksan silti mieluummin nimellisen parikymmentä senttiä kraanavedestä kuin 2,50 euroa täysin turhasta ympäristörikoksesta. Jopa Yhdysvalloissa juomavesikulttuuri on järkevämpää; aivan liian moni toki ostaa pullovettä kotiin, mutta ravintolassa voi aina tilata pelkkää hanavettä, eikä asiakasta halveksita.

Vaikka kylpisi rahassa eikä välittäisi ympäristöstä, on pulloveden ostaminen järjettömän vaivalloistakin. Miksi, oi miksi raahata kilokaupalla vettä viidenteen kerrokseen, kun talossa on hanakin?

Kulttuuri ei ole kaukana

Missä tahansa päin Saksaa sitä onkaan, kannattaa muistaa, kuinka lyhyt matka kaikkialle on. Jos maailmanluokan show osuu 20 euron tai parin tunnin säteelle omalta paikkakunnalta, niin halvaksihan se tulee, eikö? Eikö silloin voi sallia itselleen permantopaikan oston?

Viime viikon keskiviikkona näin Frankfurtin Alte Operissa Ballet Revolucionin, kuubalaisen tanssishow'n. Show jättää maailmankiertueellaan Pohjois-Euroopan kokonaan välistä.

Kannatti mennä. Oli vaikuttava. Sattumalta myös Frankfurtin oopperan edessä oli Opernplatzfest viimeistä päivää käynnissä. Oli omenaviiniä ja ruokakojuja.

Frankfurtin pukumiehiä Opernplatzilla. After work?

Alte Operin rakennushistoria on, kuten usein Saksassa, kivulias; 1880 vuonna valmistunut,
1944 pommitettu ja hitaasti uudelleen rakennettu.

Lauantaina olin Kasselissa dOCUMENTA (13) -tapahtumassa, joka on valtava nykytaiteen näyttely. Se järjestetään viiden vuoden välein, ja satuin olemaan tänä kesänä viidentoista euron kimppakyydin päässä kaupungista - miksi siis ei. Törmäsin Kasselissa myös suomalaiseen työhön.

Pidä silmät auki kaduilla. Ahmi julisteita silmillä ja kiusaa itseäsi Eventimin tai muun lippupalvelun sivuilla. Kyllä se kannattaa.

Documentahalle Kasselissa

EM-hypen hiipuessa

EM-jalkapallon alkaessa tajusin jotain positiivista: kappas, oleskelen maassa, jolla on mahdollisuuksia menestyä kisoissa ja joka ylipäätään pelaa. Futis oli joka puolella. Parhaat naurut sain junassa, kun DB:n konduktööri kuulutti useaan otteeseen vakavalla äänellä: "Hyvät matkustajat, tiedoksenne, peli Espanjan ja Portugalin välillä on edelleen 0-0."

Saksan peli Italiaa vastaan torstaina päättyi harmillisesti, mutta olen iloinen, että sain jännittää matsia satojen muiden ihmisen kanssa vanhalla jääkiekkoareenalla. Mannheimin Friedichspark oli vihitty futiskatsomoksi. Tapahtuma tuntui pikkiriikkisiltä festareilta: musiikki, ruoka, juoma, kassitarkastukset ja villi yleisö, check check check.

Jos osut Saksaan vastaavien kisojen aikaan, kannattaa käydä ainakin yhdessä Public Viewingissa. Vaihtareita riittää joka maasta, joten voitonjuhlaa on joka tapauksessa luvassa.