keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kelaa vakuutuksia

Vaikka päätinkin alusta asti rakastua lomakkeisiin, joitain juttuja jäi aika myöhäiseksi.


Välttelin Kelaa ja tukiasioita kauan. Mietin, kuuluuko minun hakea kesäopintotukea vai tukea ulkomaille, koska Saksan kesälukukausi on meidän näkökulmastamme hämmentävään aikaan 1.3.-31.8. Yliopiston opiskelijapalveluissa sain kuitenkin heti apua ja asiani hoidettua viidessä minuutissa yhden lomakkeen täyttämällä. Hain vain tukea ulkomaille.


Matkavakuutusta pohdin myös. Oma jatkuva matkavakuutus on voimassa 90 vuorokautta matkan alkamisesta, ja lisäkuukausia saa ostaa. Pakko sitä ei ole hankkia, kunhan ottaa eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Se on ilmainen. Kannattaa itse miettiä, saako enemmän mielenrauhaa "tuplasuojasta" eli sekä vakuutuksesta että sairaanhoitokortista. Riippuu kai myös omien harrastusten extreme-asteikosta. Goudan Super taitaa kattaa mm. helikopterievakuoinnin vuoristosta.



Niin joo, sen E-lomakkeen voisi ihan oikeasti palauttaa hyvissä ajoin. Tarkkaa deadlinepäivää ei ollut, joten vein sen itse 1,5 viikkoa ennen lähtöäni. Apurahahärdellissä kestää kuitenkin noin kuukausi, joten jos haluat apurahan tilille ennen vaihtoasi, ole vähän järkevämpi kuin minä. Sain lomakkeen tosiaan postitse kotiin noin yhdeksän kuukautta ennen lähtöäni ja sen täyttämiseen meni viisi minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti