Päivä pelinappulana

Carcassonnen nimi kuulostaa monien lautapeli-ihmisten korvaan tutulta. Lautapelin esikuva Etelä-Ranskassa kiinnosti minua enemmän kuin pelailu.

Kuten monessa muussakin paikassa, myös Carcassonnessa
jokiranta on nättiä kävelyaluetta.

Linnake oli todella vaikuttava: tuplamuurien sisällä on pieni kaupunki, Cité. Keskustan ja linnoituksen näkee yhdenkin päivän aikana, mutta kahdessa ehtii jo rentoutua.

Hyvä vierailuaika on kesäpäivänseisaus, sillä Carcassonnessa juhlitaan kesän pisintä päivää musiikkifestivaalilla. Virallistakin ohjelmaa on vaikka kuinka, mutta vapaa-ajalla kaupunkilaiset ottavat soittimensa ja soittelevat kaduilla huvikseen. Jos instrumenttisi on siis helposti kuljetettavaa laatua, kannattaa harkita musisointia.

Jos käy tuuri, linnanpihalla voi nähdä valoshow'n alueen verisestä historiasta.

Linnoitus valaistaan kauniisti iltaisin.

Saksasta suoraa Ryanair-yhteyttä Carcassonneen ei ole, mutta Briteistä, Alankomaiden Eindhovenista ja Bryssel-Charleroilta saattaa löytää alle kympin lentoja. Parin tunnin ja parinkymmenen euron junamatkan päässä on myös Montpellierin lentokenttä, josta Ryanair lentää Frankfurt Hahniin ja Charleroi'n.

Epäloogisin reissu

Terveisiä Montpellierin kaupungista. Blogi on ollut valitettavan hiljainen, kun olen reissannut 12 päivää.

Kesäkuun älynväläys ja pitkäaikainen haave oli Islanti. Sinne lentää suunnilleen yhtä halvalla (lue: kalliilla) niin Suomesta kuin Saksastakin. Nyt ystävyys ajoi järjen edelle ja etsin lentolippuja Islantiin Saksasta tai jostain päin Keski-Eurooppaa. Löysin kohtuuhintaisen menopaluun Brysselistä.

Matkan ajatus lyhyesti:
Mennä junalla Brysseliin, moikata kaveria siellä. Lentää Islantiin ja viettää viikko siellä amerikkalaisen ystävän kanssa (joka on siellä ”viikon mittaisella välilaskulla” lentäessään Norjasta kotiin Jenkkeihin). Lentää takaisin Brysseliin, siirtyä Hollanin puolelle Eindhovenin kentälle ja lentää Carcassoneen tapaamaan kaveria. Olla siellä pari päivää, junailla Montpellieriin ja lentää takaisin Frankfurt Hahnille, josta kulkee (öinen) bussi Heidelbergiin.

Yritän pitää blogin sisällön hyötytietona, mutta nyt on vaikea sanoa, mikä tässä on se vinkkisisältö... Ehkäpä...

1. Älä tee tällaista matkasuunnitelmaa, siinä ei ole järkeä.
2. Lue kohta 1. Jos nyt kuitenkin päätät lähteä kauas, kannattaa huomioida Alankomaiden ja Belgian halpislentokentät – ne ovat ihan varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa ”matkalla kentälle” nähdä jotain muutakin.
3. Lue kohta 1. Toisaalta, on kivaa elää tällä vuosituhannella, ja omatpahan ovat säästöni, ja niin, tuota noin, go before it's too late ja kerran sitä vaan eletään.

Hanki harrastus

Schriesheimin kalliot ovat pyöräilymatkan päässä. 

Jos haluaa, että vaihtopaikka tuntuu vähän enemmän kodilta, kannattaa hankkia harrastus. Liittyminen yhdistykseen nimeltä DAV (Deutscher Alpenverein) on tähän mennessä ollut vaihtoajan parhaita päätöksiäni.

Liityin kielikurssikaverin kanssa yhdistyksen jäseneksi ihan ensimmäisillä viikolla. Molemmilla oli hitusen kiipeilykokemusta ja paljon opittavaa. Muun muassa koko saksankielinen kiipeilytermistö noin niin kuin aluksi.

Siitä se lähti. Kaikenlaisessa urheilussa varmaan oppii luottamaan kaveriin ja tutustuu toiseen paremmin. Kiipeily on kuitenkin poikkeuksellista: joka viikko sitä laittaa henkensä toisen varmistuksen varaan.

Olimme uusien jäsenten infoillassa. Ai täällä järjestetään luolaretkiäkin? No mennään luolaan. On vaikea selittää, miksi oli niin upeaa kontata, ryömiä ja kävellä märässä, pimeässä, ahtaassa, mutaisessa ja kivisessä onkalossa, mutta se oli uskomattoman hienoa. Muiden osallistujien kanssa on kokkailtu ja grillailtu jälkeenpäin.

DAV-jäsenenä saa alennusta kiipeilystä, mutta sen lisäksi saa osallistua huikeisiin viikonlopputapahtumiin.

Paikallisyhdistyksissä on myös se mahtava puoli, että pääsee harrastamaan saksaksi saksalaisten kanssa.

Tutustumisretken kohde oli Grotte  de la Maratière -luola Ranskassa Juran alueella.

Kiipeilytaidoista ja -varusteita on hyötyä myös luolissa.

Salle du Pilier -osuuteen noustiin pienen sisäänkäynnin läpi, vähän kuin viemäristä nousisi keskelle komeaa plazaa.

Välillä sitä oli kuin katedraalissa, välillä sai ryömiä ahtaissa paikoissa.  

Ajantaju, nälkä ja jano katosivat luolassa.  Ylös palaaminen oli jännittävää.

Moodlea, myöhästelyä ja koputusaplodeja

Vieraalla kielellä toimiminen ja opiskelu on luonnollisesti aikaavievää. Muuten opinnoissa ei ole tullut vastaan suuria sokkeja:

Välillä jotkut käytännöt ovat vähän keskiaikaisia: esimerkiksi kursseille ilmoittautuminen riippuu ihan täysin tiedekunnasta, luenntoitsijasta tai vähän mistä sattuu. Itse mailasin kaikille vastuuhenkilöille.

Opetuksen laadusta on vain hyvää sanottavaa. Omien kokemusten pohjalta luennoitsijat ovat hyviä esiintyjiä, täsmällisiä ja asiantuntevia. Alussa jaetaan selkeä aikataulu, tavoitteet ja vaatimukset. Kaikki Powerpointit ladataan opiskelijaystävällisesti Moodleen. Heidelbergillä on hyvä maine, ja tässä se ainakin lunastaa sen.

Valtaetäisyys tuntuu ehkä isommalta kuin Suomessa, mutta ei se pelottavaa ole. Opettele teitittely, sillä pärjää pitkälle. Lähinnä on hämmentävää, kun luennoitsijat teitittelevät takaisin ja puhuttelevat Frau Lundellina. Kielikursseilla tunnelma on rennompi ja käytetään etunimiä, mutta ”Sie” on käytäntönä sielläkin.

Opintojaksoja (Veranstaltung) on monia erilaisia: Seminar, Vorlesung, Übung, Exkurzion, muun muassa. Seminar-kursseilla on pienemmät ryhmäkoot ja osallistavaa, keskustelevaa opiskelua. Osallistujat joutuvat yleensä pitämään esitelmän tai tekemään projektin. Massaluentokurssit ovat (kuten Suomessakin) vähemmän vuorovaikutteisia. Jos nyt kehtaan kahden luentokurssini pohjalta vetää johtopäätöksiä, niin myös täällä opiskelijat tulevat ja menevät vähän miten sattuu. Luentosalin ovi käy melkein koko ajan. Harjoitusryhmissä ja seminaareissa ollaan täsmällisempiä.

Saksassa harrastetaan myös akateemista varttia, ja ”14:00-16:00 c.t.” tarkoittaa klo 14:15-15:45. Luennon päätteeksi ei taputeta vaan koputetaan pöytään.

Luentoon tai seminaariin vaadittavat artikkelit on monistettu monilla kursseilla kätevästi yksiin kansiin.

Artikkelikokoelmaa sanotaan yleisesti "Readeriksi", joka on ihan typerä termi... No, kännykkä on Handy.
Tämä reader oli harmillisen paksu ja maksoi siksi 17 euroa.

Ei lukukautta ilman Moodlea.

Ich heiße Hanhi, Hannu Hanhi

Heidelbergiläinen hanhi

Tietynlainen leijuminen siistien viikonloppureissujen jälkeen kuuluu varmaan vaihtoon kuin vaihtoon. Aina välillä kannattaa vähän reflektoida, kuinka hyvin sitä meneekään ihan arkena. Aina sanotaan, että onnea, terveyttä ja muuta sellaista ei osata arvostaa ennen kuin se on mennyttä. Tykkään valittaa, mutta rakas Internet, täten tässä ja nyt kiitän tuuriani ja koputan puuta.

• Terveys. Siitepölyallergiaa lukuun ottamatta olen pysynyt terveenä enkä ole saanut edes paperihaavaa. (Heidelberg on kyllä hyvä paikka sairastua, jos onnettomuus osuu kohdalle. Joka toinen rakennus on sairaala tai klinikka, not kidding.)
• Ihmiset. Kielikurssikaverit ovat mukavaa porukkaa, ja puhuimme alusta alkaen keskenämme saksaa. En ole tavannut vielä yhtään tyyppiä, josta en olisi pitänyt yhtään. Epäilyttävää. Eikö sen pitäisi olla jo tilastollinen mahdottomuus?
• Kämppikset. Kuulen kavereilta tarinoita kämppiksistä, jotka ovat oksettavan siivottomia, mielisairaita tai muuten vain vaikeita sietää. Oma kimppakämppäelämä sujuu vaivattomasti. Voin lainata mitä vaan ja kämppikset jaksavat korjata kielioppia, kun puhun pieleen.
• Kämppä. Location location location. Sain asunnon ehkä parhaalta mahdolliselta paikalta. Kun kerron asuvani Bergheimissa, heidelbergiläisiltä pääsee äimistynyt henkäys. Monet etsivät kämppää vuositolkulla. Asuntomme on tilava, kaunis ja puhdas. Meillä on vierashuone. Keittiössä voi kokata kaikenlaista (kodinkoneisiin kuuluu mm. suklaasuihkulähde). Parveketuoleihin voisi nukahtaa.
• Raha. Toistaiseksi ei ole tullut yllättäviä jättikuluja. Läppäri tuntuu olevan vähän niin kuin saattohoidossa, mutta toimii vielä.
• Asiat hoituvat. Tiedän vain kuulopuheista, millaista on se pahamaineinen saksalainen byrokratia. Heidelbergissä paperinpyöritys on oikeasti toiminut.

Tuurihaukkana olemisen (ainoa) huono puoli on se, että kaikesta vähänkään ikävästä (erityisesti rahan- ja ajanhallinnasta) voi syyttää vain itseään ja omaa saamattomuuttaan.

Cityhanhia

Puolivälipaniikki

Puoliväli meni ja vihelsi mennessään. On mieletön klisee, että vaihdossa aika menee nopeasti. En nyt sanoisi niinkään. Aktiiviset päivät ovat täynnä kaikkea hauskaa ja elämykselliseen viikkoon mahtuu enemmän wow-kokemuksia kuin normaaliin kuukauteen.

Nyt puolivälin jälkeen kuitenkin tuntuu, että päivät valuvat käsistä. Toukokuu, minne menit?

Sitten voi luoda itselleen pikkukriisejä.

Miksi en ole opiskellut enemmän saksaa? Miksi en ole kierrellyt enemmän Heidelbergin katuja? Olenko nähnyt tarpeeksi kaikkia kavereita? Olenko skypettänyt Suomeen sopivasti? Lähettänyt postikortteja? Urheillut? Maistanut kaikkia lähikaupan jogurttilaatuja? Onko tili tyhjä? Miksi kaikki viikonloput ovat jo täynnä? Ehtisikö jotain enemmän?

Vaikka jostain on oikeasti syyllinen olo, niin toisaalta nyt on se kulta-aika: alkusählinki ohi. Tutut kaverit, joiden kanssa voi olla oma itsensä (tai no, "oma itsensä" saksaksi). Ei vielä tenttejä. Lämpimät päivät ja jokiranta. Vierailijat Suomesta. Lähenevät futiksen EM:t. Kahvia vakipaikasta ruotsin luentojen välissä. Tuoreet mansikat. Kalliot.

Joo, paniikin aika tosiaan.

Syyllisyys iskee, kun miettii kaikkia mahdollisia Heidelbergin kulkemattomia polkuja.

Jokiranta Neckarwiese.

Ehkä aika kuluu hitaammin, jos vain hengittää ja katselee maisemia?